Perustettu vuonna 1966.
Historiikki

Kirjoitettu historiikki

Kerhon historiikin on muistiinpanoista ja muisteloista kirjoittanut Kari Anttonen.

 

 

POHJANMAAN ROTTWEILERKERHO RY 50V.


Alaosaston perustaminen.

Olimme yhteydessä  SRY.n sihteerin Elvi Tikan jos perustaisimme alaosaston Keski-Pohjanmaalle keskusteluja käytiin myös Jouko Yrjölän kanssa.

Joulukuun 14 päivänä 1966 kokoontui rottweilerista ja kenneltoiminnasta kiinnostuneita henkilöitä Kokkolan seudun säästöpankin kerhohuoneeseen päättämään alaosaston perustamisesta.

Tämä alaosasto olisi SRY.n toinen,sillä neljä vuotta aikaisemmin oli perustettu Turun alaosasto.

Puheenjohtajina ovat toimineet

v.1967 Arvo Salonen, v.1968 - 1970 Seppo Lemponen, v.1971-1980 Fjalar Nygren

v. 1981-1988 Reino Anttonen, v.1987 Kari Anttonen Pohjanmaan Rottweilerkerho ry

Perustamis kokouksessa valittiin ensinmäiseksi puheenjohtajaksi Arvo Salonen

varapuheenjohtajaksi Teuvo Heinonen , sihteeriksi Reino Anttonen.

Johtokunta: Irma ja Seppo Lemponen, Kari Anttonen, Unto Nissilä ja Hellen Antinoja.

Rahastonhoitaja Toivo Uusikartano.

 

Toimintakertomus v. 1967

Kulunut vuosi oli yhdistyksen ensinmäinen toimintavuosi

Kerhoilta järjestettiin maaliskuussa jäseniä paikalla 30

Esitettiin SRY lähettämä Rottweiler aiheinen filmi ja Kalervo Kätkä esitti hanurisooloja ja kertoi hupaisia koirajuttuja.

Ensinmäiset harjoitukset pidettiin esitysluontoisina 16.4.1967 raviradalla.

Harjoituksia pidettiin Kokkolassa ja Karhulahdessa kouluttajina toimivat

Toivo ja Kaija Uusikartano  sekä Reino ja Kari Anttonen

Pidettiin 2 PK-kokeet osanottajia oli runsaasti.

Yhdistys lahjoitti kiertopalkinnon Keski-Pohjanmaan kiulun kiertopalkintoa kilpailtiin Oulun palveluskoira yhdistyksen kanssa tähän ensinmäisen kiinnityksen sai Keski-Pohjanmaan alaosasto jonka myös alaosasto katkaisi kolmannella kiinnityksellä.

Verovapauden sai yhdeksän koiraa.

Jäseniä 36 varsinaista ja 7 perheenjäsentä yhteensä 43.

 

Toimintamme v.1968

Yhdistyksemme toinen toimintavuosi oli monessa suhteessa edellistä vuotta vilkkaampi ja antoisempi niin jäsenille kuin koirille.

Puheenjohtajana Seppo Lemponen, varapuheenjohtaja Kari Anttonen, sihteeri Reino Anttonen.  Jäsenet: Irma Lemponen, Hellen Antinoja,Eino Lahti, Unto Nissilä ja Toivo Uusikartano.

Rahastonhoitaja Tauno Koskela

Toimintakauden kohokohdaksi muodostui jalostustarkastus .Tarkastuksen suorittivat Jouko Yrjölä ja Eero Hoviniemi.

Kaikkiaan tarkastettiin 18 koiraa.

Tarkastajat esitelmöivät jalostuksesta ja yleisistä toimintaperiaatteista.

Makkarailta pidettiin puheenjohtaja Lemposen huvilalla.

Vietimme myös pikkujoulun Sulo Oksanen esitelmöi koirien luonnetestistä Kalervo Kätkä huolehti loppuillan ohjelmasta.

Pelastuspalveluharjoitus pidettiin maastossa heinäkuun 7 päivänä.

Yleisiä PK-kokeita järjestimme kahdet ja yhdet jäsentenväliset.Harjoituksissa kävi 14 koiraa.

Rwn.Maisa saavutti tarvittavat pisteet kaksoisvalion arvoon.

Rwn.Löytövuoren Minna ja Läytövuoren Marianne siirtyivät AVO luokkaan.

Jäseniä 50.

Johtokunta

 

Toimintavuosi 1969

Yhdistyksemme kolmas toimintavuosi voidaan kirjata myönteiseksi monessa suhteessa kenneltoimintaa ajatellen.

Puheenjohtajan Seppo Lemponen, varapuheenjohtaja Aimo Harsunen, sihteerinä Reino Anttonen. Jäsenet: Irma Lemponen ,Hellen Antioja ,Eino Lahti, Kari Anttonen ja Fjalar Nygren.

Rahastonhoitaja Tauno Koskela.

Toimintakautena järjestimme kaikkien rotujen näyttelyn toisen paikkakunnalla olevan yhdistyksen kanssa.

Näyttelyssä : Rwu.Löytövuoren Nesar (Nessi) sai sertin ja RP.

Alaosaston aloitteesta järjestettiin paikkakunnalla PK-tuomarikurssi.Yhdistyksestämme osallistui kurssille viisi henkilöä.järjesttimme myös kerhoillan,makkaraillan ja pikkujoulun.Ja toimintamme tukemiseksi arpajaiset.

Koiria koulutettiin kolmesti viikossa eniten harjoitukskertoja tuli Rwn. Anulle 32 kertaa ohjaajana Virve ja Pekka Sydänoja.

Kilpailukauden paraskoira: Rwu Jekku ohjaaja Eino Lahti .Jekku siirtyi AVO luokkaan.

Alaosastomme lahjoittama Keski-Pohjanmaan kiulu saimme toisen kiinityksen.

PK-kokeita: Järjestimme kahdet.  Hankimme koulutuspaikalle mökin joka toimii kanttiinina ja toimistona.Kiitämme jäsennistöä kuluneesta vuodesta.

Johtokunta.

 

Toimintakertomus v.1970

Alaosaston neljäs toimintavuosi on ollut suotuiset kuluneena vuona.Rottweiler on ottanut paikkansa Keskipohjanmaalla muiden palveluskoirarotujen rinnalla.

Johtokunta : Puheenjohtaja Seppo Lemponen, varapuheenjohtaja Fjalar Nygren, sihteeri Reino Anttonen.  Jäsenet:Eino Lahti, Irma Lemponen, Eino Pöntiskoski, Kari Anttonen,ja Aimo Harsunen.

Rahastonhoitaja Hellen Antinoja

Jäsenenä Suomen Rottweiler ry johtokuntaan kuului Reino Anttonen.

Viihdetoiminta kerhoilta maaliskuussa, makkarailtaheinäkuussa ja pikkujoulut.

Näyttelyissä:serttifikaatin sa Rwn.Löytövuoren Oona. Harjoituksia kolmekertaa/vk

PK-kokeita: Järjestimme kahdet. Rwn.Löytövuoren Lita om.Kari Anttonen siirtyi VOI.lk jäljellä.Verovapauden sai 9 koiraa.Keskipohjanmaan kiulun voitti niukasti Oulun palveluskoirayhdistys nyt molemmilla on kaksi kiinnitystä kiuluun.

Tuomarioikeuksia:Suomen Palveluskoiraliitto on myöntänyt tuomaripätevyydet Kari Anttoselle jälki-ja yleiskokeeseen.  Jäsenmäärä 59 jäsentä.

Johtokunta

 

K-P alaosaston toimintaa v.1971

Viides toimintavuosi  voidaan kirjata myönteiseksi  vuodeksi.

Rotumme harrastajapiiri on lisääntynyt ja alaosastoome luotetaan Keski-Pohjanmaalla.

Johtokunta: Puheenjohtaja Fjalar Nygren,varapuheenjohtaja Seppo Lemponen, sihteeri Reino Anttonen. Jäsenet : Irma Lemponen, Eino Pöntiskoski, Kari Anttonen,Aimo Harsunen, Naistoimikunta Kaarina Isosaari. Rahastonhoitaja Hellen Antioja

Pääyhdistyksen johtokuntaan kuului Reino Anttonen.

Viihdetoiminnasta mainittakoon Suomen Rottweileryhdistysen täyttäessä 25v. järjesti alaosasto juhlat ravintola Miilussa sekä makkaraillan Pöntiskosken huvilalla ja pikkujoulun marraskuussa.

Näyttelyissä: Cacibin sai Rwn.Löytövuoren Oona sekä sertin Rwn.Löytövuoren Minna. Kokeita järjestimme 2 PK-kokeet. Piirinmestaruuskoe: Pääsimme ensinmäistä kertaa kilpailemaan piirinmestaruudesta ja mestariksi selvisi Rwn. Löytövuoren Minna om.Kari Anttonen.Erikoisen maininnan ansaitsee Sirpa Laine kouluttamallaan Rwn.Löytövuoren Oona, joka sai verovapauden kokeissa samana päivänä, kun täytti 13v.

Nuorisoleiri: Pidimme nuorisoleirin Keski-Pohjanmaalla ilmat suosivat ja leiri onnistui hyvin.

Taloudellisesti yhdistys on pysynyt vakaana vaikka olemme hankkineet käyttöomaisuutta. Kuluvana vuonna jäsenmäärä oli 61.

Johtokunta.

 

Toimintakertomus   v.1972.

Alaosastomme kuudes toiminta toimintavuosi vilkas.

Yhdistys järjesti  ensinmäiset palveluskoirien talvinäyttelyt Kokkolassa.

Jäsenistä seitsemän on osallistunut  kehäsihteeri kurssille ja läpäisset kurssin.

Johtokunta: Puheenjohtaja Fjalar Nygren, varapuheenjohtaja Seppo Lemponen, sihteeri Reino Anttonen.

Jäsenet:Hellen Antioja, Irma Lemponen,Eino Pöntiskoski, Kari Anttonen, Aimo Harsunen. Naistoimikunta Beda Alanko. Rahastonhoitaja Heikki Aho.   Pääyhdistyksen johtokuntaan kuului Reino Anttonen ja varalla Fjalar Nygren. Perinteiseksi tullut makkarailta Lemposen huvilalla ja pikkujoulu marraskuussa.       

Näyttelyissä: Toisen Cacib.Löytövuoren Oona,serttifikaatin sai Rwn. Anu.

Kilpailuissa:Löytövuoren Pirka siirtyi Avo lk.jäljellä.

Kokeita: Järjestimme kahdet ensinmäistä kertaa mukana oli opastuskoe.

Suomen Palveluskoiraliitto on myöntänyt Reino Anttoselle opaskoiratuomari pätevyyden.  Yhdistyksen taloudellinen on ollut hyvä. Jäsenmäärä 65.

Johtokunta

 

Keski-Pohjanmaan alaosaston toimintakertomus v.1973

Johtokunta:Puheenjohtaja Fjalar Nygren, Varapuheenjohtaja Seppo Lemponen, sihteeri Reino Anttonen. Jäsenet: Irma Lemponen, Kari Anttonen, Erkki Tiala, Alpo Sorvisto, Ritva Nygren. Kutsuttuna kalustonhoitaja JuhaniLeppiniemi.Pääyhdistyksen johtokuntaan kuului Reino Anttonen ja varalla Fjalar Nygren.   Rahastonhoitaja Laina Lahti.

Palveluskoirien erikoisnäyttelyyn osallistui 79 koiraa joka oli paikkakunnan ennätys.

Kokeita: Järjestimme kahdet .Syyskuun kokeissa Rwn.Löytövuoren Minna om. Kari Anttonen sai kolmannen kiinnityksen Terry kiertopalkintoon.Rwn. Löytövuoren Marianne om.Alpo Sorvisto sai kiinnityksen paras tottelevaisuus

Miska om.Pekka Koivikko Oulu sai Niemen kierto palkinnon.

Harjoituksia pidettiin Haukkulassa maanantaina ja torstaina. Jäsenmäärä 59.

 

Toimintakertomus v.1974.

Johtokunta:Puheenjohtaja Fjalar Nygren, varapuheenjohtaja Seppo Lemponen, sihteeri Reino Anttonen, Jäsenet:Erkki Kilponen, Irma Lemponen, Kari Anttonen Ritva Nygren. Alpo Sorvisto, ja Anja Rahkola. Rahastonhoitaja Laina Lahti.

 

Informaatiotilaisuus : Tuomareille ja kilpailijoille.

Altavastajina Pekka Ahokas ja Reijo Komulainen Oulusta.Tilaisuuteen  oli saapunut parikymmentä henkilöä Vaasata ,Uusikaarlepyystä, Pietarsaaresta, Raahesta ja Kokkolasta.

Makkara ilta järjestettiin elokuussa ja pikkujoulut marraskuussa.

PK-kokeita järjestettiin kahdet kokeissa oli harvinaisen suuret osanottoja määrät.

Kiertopalkinnot ratkaistiin syyskuun kokeissa

Niemen kiertopalkinnon voitti omakseen Spu.Miska om. Pekka Koivikko Oulusta

Löytövuoren Outi  sai toisen kiinityksen kiertopalkintoon Rwn.Löytövuoren Marianne.

Erkki Mäkelän lahjoittaman kiertopalkintoon ensinmäisen kiinnityksen  sai Rwn.

Löytövuoren Saana om.Reino Anttonen.

Tuomarioikeudet:

Suomen Palveluskoiraliitto on myöntänyt arvosteluoikeudet Kari Anttoselle viesti- ja

Hakukokeeseen.

Verovapauden saivat

Rwn.Löytövuoren Tati om.Erkki Kilponen, Rwn.Amalia om.Kaj Sorsa ,Rwn.Löytövuoren Minna ,Rwn.Löytövuoren Marianne om.Risto Piispanen sekä Reino Anttosen omistamat  Rwn. Löytövuoren Rea, Rwn. Löytövuoren Saana,

Rwn.Löytövuoren Pirka

Serttin saivat vuoden aikana Rwn. Amalia sekä Reino Anttosen omistamat

Rwn.Löytövuoren Rea ja Rwu.Foki von Heidensee.

Harjoituksia pidettiin maanantaisin ja torstaisin.

Naistoimikunta osallistui joulumyyjäisiin.

Harrastusmerkit:

Pronssiset saivat  Fjalr Nygren ja Tauno Anttonen

Yhdistyksen taloudellinen tila on tyydyttävä

Jäsenmäärä pysynyt suunnilleen samana 57 jäsenenä

Johtokunta

 

Keski-Pohjanmaan alaosaston toimintakertomus v.1975

Alaosasto on siirtynyt kymmenenteen toimintavuoteen . Kulunut vuosi monessakin toiminnassa ennätyksen vuosi paikkakunnan palveluskoiratoiminnassa, joten voimme olla tyytyväisiä kuluneen vuoden toimintaan.

Puheenjohtaja Fjalar Nygren, varapuheenjohtaja Seppo Lemponen,sihteeri Reino Anttonen .

Jäsenet:  Erkki Kilponen, Irma Lemponen, Kari Anttonen, Eljas Laine, Ritva Nygren sekä Anja Rahkonen. Rahastonhoitaja Eino Lahti

Koulutus ja kilpailutoimintaa

Koiria koulutettiin maanantaisin ja perjantaisin.

Kokeita järjestimme kahdet.Syyskuun kokeet olivat koiramäärältään paikkakunnan suurimmat kokeet koska kokeissa osallistujia oli lähemmäksi 40 koirakkoa.

Kilposen lahjoittama kiertopalkintoon toisen kiinnityksen sai Rwn.Löytövuoren Rea

ohjaajana Kari Anttonen. Rwn.Löytövuoren Rea sai myös kiinityksen Mäkelän lahjoittamaan kiertopalkintoon.

Koulutusleiri järjestettiin  heinäkuussa Öjassa jossa emäntänä toimi Anja Rahkola

Kouluttajina Erkki Kilponen, Reino Anttonen ja Kari Anttonen.

Pelastuskoirien koulutuskurssi  Lohjalla: osallistuivat Fjalar Nygren ja  Rwu.Löytövuoren Ufo ,  Kari Anttonen ja Rwn.Löytövuoren Rea sekä

Ralf Hägglund ja Rwn.Sissi. Kurssi järjestettiin Väestönsuojelu koululla Lohjalla.

Kaikki alaosaston koira suorittivat peruskokeen hyväksytysti.

Viikon kurssi rinnastettiin kertausharjoituksiin.

Nelikaupunkiotteluun Vaasassa osallistuivat Kokkolasta Rwn.Löytövuoren Rea ohjaajana Kari Anttonen Sekä Rwu.Foki von Heidesee ohjaajana Reinio Anttonen

Verovapauden saavuttivat Rwn. Netta ohjaajana Simons,Rwn.Löytövuoren Ulriika

om.Kaija Rosestam, sekä Kilposten ohjaamat

Rwn.Pirka ,Rwn. Löytövuoren Tatjaana,Rwn.Löytövuoren Unelma-Emma sekä

Rwn.Löytövuoren Rea ohjaajana Kari Anttonen ja Rwn.Löytövuoren Saana ohjaajana

Reino Anttonen.

Pyhäinpäivänä järjestettiin erikoisnäyttely  palveluskoirille ja noutajille

Rottweilereitten urosten sertin sekä Rp.1:seksi tuli Löytövuoren Ufo om.Glen Nygren.

Narttujen sertin sai Löytövuoren Tatjaana om.Erkki Kilponen, Nuortenluokan 1 sai

Löytövuoren Akseli om.Erkki Kilponen sekä narttujen 1 Haukkurinteen Matilda om.

Rune Luukkonen

Näyttelyissä kuluvana vuonna Rwn.Löytövuoren Unelma-Emma on saavuttanut

sertin ja RP1 om. Aga Kilponen

Rwn.Foki von Heidesee saanut 2serttiä , Cacibin sekä Rp.1 om.Reino Anttonen

Rwn.Löytövuoren Ulriika saanut SA.n ,Rwn Amalia saanut 2 SA.ta

Makkarailta järjestettiin Leirin päätäjäisiksi Öjassa. Pikkujoulu marraskuussa.

Joukosta poistuneita KAKS.VA Rwn.Löytövuoren Minna om.Kari Anttonen,

Rwn.Löytövuoren Rommel  om.Jarmo Turunen,ja Rwu.Löytövuoren Ufo

 om. Glen Nygren.

Siirryttäessä kymmenenteen toimintavuoteen johtokunta katsoo yhdistyksen olevan erittäin hyvissä asemissa,ja koiriemme hyväksi tehty työ on ollut hyödyksi parhalle ystävällemme Rottweilerille.

Kuluvan vuoden jäsenmäärä oli 69

 

Keski-Pohjanmaan alaosaston toimintakertomus v. 1976

Alaosaston kymmenes toimintavuosi oli erityisen suotuisa.

Johtokunta:Puheenjohtaja Fjalar Nygren, Varapuheenjohtaja Seppo Lemponen , sihteeri Reino Anttonen.

Jäsenet: Irma Lemponen, Kari Anttonen, Ritva Nygren, Eljas Laine,Erkki Kilponen, ja Anja Rahkonen.  Rahastonhoitaja Pirjo Paananen

Koulutus-ja kilpailutoiminta:

Koulutuksia pidettiin viikottain maanataisin ja torstaisin.

PK-kokeita järjestettiin neljät näistä yksi oli talven vetokoe joka oli virallinen sekä yhdet jäsenten väliset vetokokeet.

Nelikaupunki ottelun voitti Vaasa 535 pistellä Kokkola oli toinen 508.5 p.

kolmantena oli Pietarsaari 441 p.

Koepuolella avoimeenluokkaan siirtyivät Foki von Heidesee , Löytövuoren Rea om. Reino Anttonen sekä  Löytövuoren Unelma -Emma om. Aga Kilponen.

Verovapauden saavutti 11 rottweileria.

Mäkelän lahjoittamaan kiertopalkintoon Rwn. Löytövuoren Rea sai toisen kiinnityksen sekä Kilposten lahjoittaman kierto kiertopalkintoon kolmannen kiinnityksen ,joten Rea sai tämän omakseen 74p toisena oli Haukkurinteen Matilda

73.5p  kolmantena Löytövuoren Upi.

 

Koulutusleiri:

Leiri järjestettiin Sokojalla Haukkulassa kouluttajina Reino ja Kari Anttonen sekä Erkki Kilponen.

Ilmat suosivat leirin päätteksei pidettiin jäsentenväliset kokeet.

Jalostustarkastus:

Jalostustarkastus pidettiin lokakuussa tarkastajina K.E.Mäkelä ja Reino Anttonen tarkastettavi koiria oli 10.

Tuomari oikeudet:

Suomen Palveluskoiraliitto on myöntänyt tuomarioikeudet Kari Anttoselle  Suojelu kokeeseen

Näyttelytoimintaa:

Järjestimme 10v. juhlanäyttelyn osallistujia oli 83 koiraa näistä 19 rottweileria.

Urosten sertin sai Rwu.Löytövuoren Ami om. Reino Kantanen ja narttujen sertin sai

Rwu.Löytövuoren Afa om. Reino Anttonen.

Näyttelyn kauneimmaksi valittiin Rwu.Foki von Heidesee om. Reino Anttonen myös

Oulun näyttelyssä Rwu.Foki von Heidesee om.Reino Anttonen valittiin näyttelyn kauneimmaksi. Näyttelyissä ovat myös menestyneet  Rwn.Amalia Kaj Sorsa kaksi kertaa ROP 1 sekä kerran Best in Show

Rwu.Löytövuoren Akseli  om.Aga & Erkki Kilponen yhden sertin sekä KV näyttelyssä

Messukeskuksessa ROP 3 ja vara CACIB.

SERA.n ovat saaneet Rwu .Löytövuoren Vello , Rwn.Löytövuoren Tatjaana, Rwn. Löytövuoren Unelma-Emma sekä Rwn. Hallavaaran Essi.

Viihdetoimintaa:

Huvitoimikunta järjesti tanssiaiset kauppaseuralla ,makkarailta heinäkuussa ja kymmenvuotisjuhlat ja pikkujoulut yhtä aikaa.

Alaosastomme on hankkinut  hehtaarin maa-alueen Sokojalta.tämä maa-alue on erittäin tärkeä yhdistykselle ,sillä nyt voimme järjestää koulutusleirit, kokeet ym. tilaisuudet omalla majalla. Jäsenmäärä 69

Johtokunta

 

Toimintakertomus v.1977

Alaosaston yhdestoista toimintavuosi voidaan pitää kasvunvuona.

Johtokunta : Puheenjohtaja Fjalar Nygren, varaapuheenjohtaja Reino Anttonen, sihteeri Kari Anttonen

Jäsenet: Erkki Kilponen, Rune Luukkonen,Ritva Nygren,Seppo Lemponen ,Eljas Laine

Naistoiminkunnan kokoonkutsuja Paula Lifflander varalla Pirjo Järvi, kalustonhoitaja

Jussi Kentala. Rahastonhoitaja Pirjo Paananen.

Koulutus ja Kilpailutoiminta:

Koiria koulutettiin kaksi kertaa viikossa maanantaina Sokojalla ja torstaina Mesilässä.

Kokeita järjestettiin neljät ,vetokokeet ja kolmet PK-kokeet.

Heinäkuun kokeet olivat leirin päättäjäiskokeet.

Leirille osallistui yli 20 koirakoa. Kouluttajina olivat Erkki Kilponen ja Reino Anttonen.

Leiriläisten kaloriapuolesta vastasivat Ritva Nygren, Pirkko Aho, ja Ann-Christin Sillanpää.

Nelikaupunkiottelun voitti Kokkola ja rottweilereista pääsi edustamaan Haukkurinteen Mira.

Voittajaluokan jäljille siirtyi  Rwn.Löytövuoren Pirka , Avoimeen luokkaan siirtyivät

Haukkurinteen Mira , Löytövuoren Tati, ja Löytövuoren Akseli.

Verovapauden saavutti 11 rottweileria. Mäkelän kiertopalkinnon kolmannen kiinityksen sai Löytövuoren Rea ja sai palkinnon omaksi.

 

Näyttelytoimintaa:

Rwn. Löytövuoren Afa om.Reino Anttonen sai  3 sertin, Rwu.Emmabodan Dobson om.U&J.Ritola  2 serttiä 1 sera ja vara-Cacib.

Rwu.Emmaboda Daniel om. K-J&M-L. Karlström 1 sertti.,Rwu. Löytövuoren Akseli

om.A&E.Kilponen saanut kuluvana vuonna 2 serttiä 1 SERA sekä 1 CACIB.

Rwn. Löytövuoren Unelma-Emma om. A.Kilponen on saavuttanut KANS&S&SF MVA.

arvon.Rwu.Löytövuoren Buchman om. Marita Kamsula palkittiin Kokkolan näyttelyssä

RP 1 sekä näyttelyn kaunein BIS. 1 .

Lisäksi Kokkolan näyttelyssä SERALLA palkittiin Rwu.Löytövuoren Ami om.Kari Puoma-Korvela sekä Rwu.Löytövuoren Vello om. Aulis Myllyniemi.

Muuta toimintaa:

Toukokuussa järjestimme rotuesittelyn koiria ja yleisöä kohtalaisen runsaasti.

Helluntaina olimme koirilla vartiotehtävissä Hippoksen raviradalla.

Pietarsaarelaiset jäsenemme ovat olleet aktiivisia alaosaston järjestämissä tilaisuuklsissa omalla työpanoksella.

Ylituomari oikeudet:

Suomen Palveluskoiraliitto on myöntänyt Kari Anttoselle Ylituomari pätevyyden.

Joukosta poistuneet ystävämme:

Rwu.Tiitus om.Rainer Hagnäs, Rwn. Bella om. Bror Haga ,Rwn. Sissi om.Ralf Hägglund.

Jäsen määrä 75.

Kiitämme jäsenistöä kuluneesta vuodesta

Johtokunta

 

Keski-Pohjanmaan alaosaston toimintakertomus v.1978.

Kahdestoista toimintavuotemme on kulunut umpeen erittäin myönteisenä.

Rotumme harrastaja piiri on lisääntynyt edellisestä vuodesta.

Johtokunta: Puheenjohtaja Fjalar Nygren, varapuheenjohtaja Reino Anttonen, sihteeri Kari Anttonen.

Jäsenet: Rune Luukkonen, Ritva Nygren, Seppo Lemponen, Elias Laine, Jussi Kentala,

Irma Lemponen, Pirjo Järvi, Erkki Kilponen.  Rahastonhoitaja Pirjo Paananen.

Koulutus- ja kilpailu toiminta.

Koiria koulutettiin  maanantaina Sokojalla ja torstaisin Mesilässä. Kouluttajina toimi

Reino ja Kari Anttonen.

Kokeita järjestimme 5. PK-kokeita 4 ja yhdet vetokokeet.

Koulutus leiri järjesttiin heinäkuussa .Kouluttajina Reini Anttonen ja Toivo Kantanen.

Leirin päätteeksi järjestettiin makkarailta ja viralliset PK-kokeet. Kokeeseen osallistui 16 rottweileria.  Mainittakoon PK-kokeeseen osallistuivat myös Reino ,Kari ja Jouni Anttonen kolme sukupolvea. Tiedossamme  ei ole onko vastaavaa Suomessa tapahtunut.

Luonnetesti ja tuomarikurssi:

Suomen kennelliitto järjesti ensinmäisen Luonetestituomarikurssi. Kurssille osallistui

Kari Anttonen ja suoritti loppukokeen hyväksytysti

Uutena toimintamuotona paikkakunnalla järjestimme  luonnetestikokeen.

Koe oli ensinmäinen virallinen luonnetesti Keskipohjanmaalla. Luonnetesti tuomareina toimivat Sulo Oksanen Munsala ja Kari Anttonen Kokkola koearvostelijana.

 Luonnetestin yhteyteen järjestettiin  jalostustarkastus.Tarkastuksen suorittivat Jouko Yrjölä ja Reino Anttonen

 

Kerhoilta:

Kerhoillan järjestimme lokakuussa. Kerhoiltaan oli kutsuttu Saksanpaimenkoiraliiton Kokkolan alaosasto ja Spanielikerhon jäsenet illan esitelmöitsijänä oli Jouko Yrjölä.

Talkoot:

Talkoita järjestettiin useitakin ja ostettu mökki Kälviältä saatiin purettua ja siirrettyä

Sokojalle.

Ansio ja harrastusmerkit:

Suomen Palveluskoiraliiton hopeinen ansiomerkki on myönnetty Kari Anttoselle.

Myös Kari Anttonen on saanut palveluskoiraliiton kultaisen harrastusmerkin.

Pronssisen harrastusmerkin ovat saaneet Ritva Nygren, Vesa Anttonen, Marita Kamsula, ja Rune Luukkonen.

Jäsenmäärä kuluvana vuonna oli  84 jäsentä

 

Keski-Pohjanmaan alaosaston toimintakertomus v. 1979.

Kolmastoista toimintavuosi kului toimminnan, työn ja talkoiden merkeissä ja saatiin uusi mökki vesikattoon.

Johtokunta: Puheenjohtaja Fjalar Nygren, varapuheenjohtaja Reino Anttonen, sihteeri Kari Anttonen.

Jäsenet: Eljas Laine, Erkki Kilponen, Pirjo Järvi, Jussi Kentala, ja Pekka Välitalo.    Rahastonhoitaja Pirjo Paananen

Koulutus ja Kilpailutoiminta:

Koirien koulutusta pidettiin kahtena iltana viikossa maanantaisin ja torstaisin.

Kouluttajina toimivat Reino Anttonen ja Marita Kamsula.

Kokeita järjestettiin  neljät  PK-kokeita oli 3 ja vetokokeet 1.

Rwu. Emmaboda  Dobson siirtyi voittajaluokkaan ja Rwn.Löytövuoren Afa avoimeen luokkaan.

Näyttelyssä saavutettuja palkintoja:

KANS MVA. on saanut  Rwu. Löytövuoren Akseli om. A.E.Kilponen, SF.MVA. on saanut Rwu.Emmaboda Dobson om. U&J.Ritola, CACIBILLA ja SERTTILLÄ  on palkittu

Rwn.Emmaboda Helga om. Kimmo Autero, Rwn.Emmaboda Hulda om.Jaaner Ritola,

sekä Rwu Löytövuoren Buchman saavuttanut 1kerran BIS 3 ja1 kerran  BIS 4 sekä Cacibilla om.Marita Kamsula.Seralla on palkittu Riccadonna om.Erkki Kilponen.

Messukeskuksen näyttelyssä  Löytövuoren kasvattajaryhmä 1 palkinnolla sekä parhaaksi kasvattajaryhmäksi. Löytövuoren kennelin om. Reino ja Kari Anttonen.

Löytövuoren Unelma -Emma jalostusryhmä palkittiin 1 palkinnolla sekä parhaaksi

jalostusryhmäksi.

Harrastusmerkit:

Suomen Palveluskoiraliiton pronssisen harrastusmerkin ovat saaneet Veikko Paananen, Pentti Mäkinen sekä Kari Puoma-Korvela.

Kursseille osallistuivat:

Pietarsaaressa järjestetyille koulutusohjaaja kurssille osallistuivat Marita Kamsula sekä Jussi ja Timo Mäkelä.

Kennelliiton jalostusneuvojien eläinlääkäri päiville osallistui Reino Anttonen.

Talkotoimintaa:

Talkoissa käytiin keskivikkoisin ja saatiin mökki vesikattoon

Johtokunta kiittää jäsenistöä yhdistystoiminnasta mm.koejärjestelyistä, raviradalla vartiointi tehtävistä  ja mittavista talkoista joita jäsenistö teki.

Jäsenmäärä vuodenaikana oli 80.

Johtokunta

Keski-Pohjanmaan alaosaston toimintakertomus v.1980

Neljästoista toimintavuosi on kulunut suunnitelmien mukaan. Mökki saatiin siihen kuntoon, että voitiin pitää tupaantuliaiset 1.11.1980 .Tilaisuuteen oli saapunut yli 70 henkilöä .

Vieraita oli saapunut myös Vaasasta, Seinäjoelta, Turusta sekä Helsingistä.

Haluamme kiittää  saamistamme arvokkaista lahjoista.

Talkoo työtunteja mökin rakentamiseen tuli tehtyä 3100  työtuntia kiitokset talkoolaisille tästä.

Johtokunta: Puheenjohtaja Fjalar Nygren, varapuheenjohtaja Reino Anttonen, sihteeri Kari Anttonen

Jäsenet :  Kari Puoma-Korvela, Risto Piispanen, Pekka Välitalo, Marita Kamsula ja  Eljas Laine.     Rahastonhoitaja Pirjo Paananen. Kalustonhoitaja Jussi Mäkelä.

Kämpävouti Veikko Viitamäki.

Koulutus ja Kilpailutoiminta:

Koiria kaulutettiin kaksikertaa viikossa maanantaina Sokojalla torstaina Patamäessä.

Kouluttajina toimivat Reino Anttonen ja Kari Puoma-Korvela.

Neljät kesäkokeet järjestimme yhdet näistä olivat viisikaupunkiottelu.

Ensinmäisen kerran alaosastojen  väliset kokeet järjestettiin Ikalisissa ja

 

 

Keski-Pohjanmaan alaosasto voitti alaosastojen joukkue mestaruuden

Piertasaaren SPL.n  järjestettävissä joukkue vetokokeeissa kuudesta joukkuesta tulimme toiseksi.

Uusia muotovalioita:

Rwn. Ansuliisi om. Kari Kantola ja Rwn. Löytövuoren Afa om.Reino Anttonen.

SPKL. hopeisen harrastusmerkin on saanut Fjalar Nygren ja Marita Kamsula.

Kursseille osallistuneet:

SPKL.ä järjesti  koulutustilaisuuden uusista säännöistä  tilaisuuteen osallistuivat

Reino ja Kari Anttonen sekä Kari Puoma-Korvela.

Reino Anttonen osallistui jalostusneuvojien luentopäiville.

Talkootoiminta.

Talkoita järjestimme yhtenäiltana viikossa  joka oli erittäin hyvä saavutus..

Jäsenmäärä kuluvan vuonna oli 95 jäsentä

Johtokunta.

 

Keski-Pohjanmaan alaosaston toimintakertomus v. 1981

Viidestoista toimintavuosi kului suunnitelmien mukaisesti. Vuosi oli eräänlainen juhlavuosi alaosasto oli toiminut 15 v.

Johtokunta: Puheenjohtaja Reino Anttonen, varapueenjohtaja Fjalr Nygren , sihteeri Kari Puoma- Korvela.

Jäsenet :Kari Anttonen, Mikko Eerola, Tarja Virkkala, Risto Piispanen,Eljas Laine ja Pekka Välitalo. Rahastonhoitaja Pirjo Paananen. Kämpävouti Veikko Viitamäki. Naistoimikunta Taina Puoma- Korvela

Koulutus ja kilpailutoiminta:

Koiria koulutettiin kahtena iltana viikossa.Kouluttajina Reino ja Kari Puoma-Korvela.

Kokeita järjestettiin neljät kesäkokeet ja yhdet vetokokeet maaliskuussa.

Maaliskuussa Reino ja Kari Anttonen esitelmöivät uusista säännöistä.

Viikonloppukoulutusleiri ja makkarailta.

 

Näyttelyissä palkitut:

Näyttelyissä palkitut Rwu.Negusheim Juppe,om.Eija Lipponen saavuttanut Muotovalion arvon.Rwn.Löytövuoren Iita om.Mikko Eerola,sertti ja kaksi SA.ta

Rwu.Löytövuoren Juntti,om.Kari Puoma-Korvela sertillä, Rwn.Ansuliisi,om.Kari Kantola,SA:lla,Rwn.Emmaboda Vera,om.Matti Haapala,sertillä.Mynämäen erikoisnäyttelyssä palkittiin SA.lla Rwn.Löytövuoren Iita ja Rwn.Ansuliisi.

Harrastusmerkit: SPKL.n pronssiset harrastusmerkit saivat Veikko Viitamäki ja

Pekka Välitalo.

Tuomari pätevyydet: Kari Anttonen sai luonnetestituomarin pätevyyden.

Johtokunta

KESKI-POHJANMAAN ALAOSASTON TOIMINTAKERTOMUS V.1982

Puheenjohtaja   Reino Anttonen,varapuheenjohtaja Mikko Eerola, sihteeri Kari Puoma- Korvela

Jäsenet: Kari Anttonen, Risto Piispanen, Tarja Virkkala, Fjalar Nygren, Pekka Välitalo,

Eljas Laine, kämppävouti Veikko Viitamäki, Nuorisojaoston vetäjä Susanne Hägg,

Naistoimikunnan kokoonkutsuja Taina Puoma-Korvela. Rahastonhoitaja Pirjo Paananen.

 

Koulutus ja kilpailutoiminta:

Koiria koulutettiin kahtena iltana viikossa kouluttajina Reino Anttonen,Kari Anttonen, Mikko Eerola. Kokeita järjestettiin neljät PK. kokeet sekä talvella vetokokeet.

Toukokuussa oli Luonnetesti ja jalostustarkastus.

Vaasassa järjestetty kellokisan voitti Keski-Pohjanmaan alaosasto.

Muuta toimintaa:

Lasten hiihtokilpailut, viikonloppu leirit heinä-ja syyskuussa. Järjestettiin koekauden päättäjäiset ja makarailta, sekä pikkujoulut lasten ja aikuisten.

 

 

Näyttelyissä palkitut:

Rwn.Löytövuoren Iita,om. Mikko Eerola Cacibilla, sertillä ja SA:lla

Rwu.MVA Negusheim Juppe,om. Eija Lipponen vara cacibilla viidellä SA.lla sekä VOI

jäljellä viisi 1 palkintoa.

Rwu. Löytövuoren Juntti om.Kari Puoma-Korvela sertillä. Rwn. Negusheim Mirella om.Pertti Swanljung, SA.lla. Rwu. Löytövuoren Buchman om.Marita Kamsula,SA.lla

Kennel Löytövuori om.Reino ja Kari Anttonen kasvattaja luokan 1 palkinnolla

Vaasan erikoisnäyttelyssä Paras kasvattaja ryhmä.

Vuolasvirta palkinto luovutettu Reino Anttoselle

Harrastusmerkit:Kennelliiton hopeiset ansiomerkit Reino ja Kari Anttoselle.

SPKL.n harrastusmerkit hopeinen Kari Puoma-Korvela ,pronssiset ,Taina Puoma- Korvela, Vuokko Anttoselle,Susanne Häggille,Mikko Eerolalle ,Elias Laineelle ja Risto Piispaselle.

Jalostustarkastajien koulutuspäivät:

Osallistuivat Eija ja Osmo Lipponen ,Kari Anttonen ja Kari Puoma-Korvela.

Luonnetestituomareiden koulutuspäivät: Kari Anttonen Osallistui.

Yhdistyksessä oli v.1982  100 jäsentä

Johtokunta

KESKI-POHJANMAAN ALAOSASTON TOIMINTAKERTOMUS V.1983

Puheenjohtaja  Reino Anttonen, varapuheenjohtaja Risto Piispanen ,sihteeri Kari Puoma-Korvela

Jäsenet: Kari Anttonen, Mikko Eerola, Tarja Virkkala, Fjalr Nygren,Eljas Laine,Pekka Välitalo. Kämppävouti Veikko Viitamäki,   Nuorisovastaava Susanna Hägg, Naistoimikunta Vuokko Anttonen.  Rahastonhoitaja Pirjo Paananen

Koulutus ja kilpailutoiminta.

Koiria koulutettiin kahdesti viikossa ,kouluttajina Kari Anttonen ,Reino Anttonen ja

Mikko Eerola.Kokeita järjestettiin viidet kesäkokeet joista yksi oli 5-kaupunki ottelu

yhdet vetokokeet maaliskuussa joissa oli myös rekikoirilla omat kisat.Toukukuussa luonnetesti ja marraskuussa jalostustarkastus tarkastajina Jouko Yrjölä ja Reino Anttonen.

Muuta toimintaa: Lasten hiihdot,maaliskuussa vapaehtoinen pelastuspalvelu esitelmä, marraskuussa Jouko Yrjölä esitelmöi koiran luonteesta sekä pikkujoulut.

Näyttelyissä ja kokeissa palkitut:

Rwu.Negusheim Juppe om.Eija Lipponen Oulu Suomen Kaksoisvalion ja Ruotsin Muotovalion arvot sekä 8 kertaa SA.n.

Rwu. Negusheim Quidde om.Eija Lipponen Oulu kaksi serttiä ja yhden kerran SA.n

ja siirtyi avoimeen luokkaan.Rwn.Löytövuoren Lita om.Kari Anttonen Kokkola Sertti

Rwn.Löytövuoren Maisa om.Veikko Koivula Oulu sertti.Rwu.Negusheim Nemo om. Irja Katiska sertti.Rwn.Ansuliisa om.Kari Kantola Oulu SA.n.

Rwn. Negusheim Mirella om. Pertti Swanlujung Raahe SA.n.RwnAgnetta om.Erkki Isomaa Oulu siirtyi VOI lk.Rwn.Löytövuoren Iita om. Mikko Eerola siirtyi AVO lk.

Rwu. Amos om. Lauri Ojala Oulu siirtyi AVO luokkaan.

Harrastusmerkit: SPKL.n pronssiset Tarja Virkkala ,Pirjo Virkkala,Tuomo Lindfors.

Kurseille  osallistuneet: Kari Anttonen osallistui luonnetesti tuomareiden koulutuspäiville ja Reino Anttonen jalostusneuvojien koulutuspäiville.

Johtokunta

 

Toimintakertomus v.1984

Puheenjohtaja Reino Anttonen, varapuheenjohtaja Risto Piispanen, sihteeri Meeri Toivio, Rahastonhoitaja Pirjo Paananen, Nuorisojaosto Susanna Hägg,Naistoimikunta Tarja Virkkala, varalla Vuokko Anttonen.

Jäsenet: Kari Anttonen ,Mikko Eerola, Tapani Kulmanen, Elias Laine,Fjalar Nygren

Kari Puoma-Korvrla, Tarja Virkkala.

Koulutus ja koetoiminta

Koiria koulutettiin kahdesti viikokossa. Kouluttajina Reino Anttonen , Kari Anttonen ja Kari Puoma-Korvela. Järjestettiin  neljät PK kokeet sekä maaliskuussa vetokokeet.

 

Mainittakoon  ,että opaskoirat olivat kahdessa kokeessa mukana tuomarina Kari Anttonen

Toukokuussa järjestetyn luonnetesti tuomareina Kari Anttonen ja Reijo Hynynen.

Muutoiminta: Järjestettiin lasten hiihdot ja syksyllä makarailta ja koekauden päättäjäiset.

Näyttelyissä ja kokeissa palkitut

Kelloseppä Niemen kiertopalkinto parhaiten menestyivät:

Löytövuoren Lita om. Kari Anttonen 1749p.Negusheim Juppe om.Eija Lipponen 1696

NegusheimQuidde om.Eija Lipponen1532p.Löytövuoren Hutzu om.Sussan Hägg 1481p.Löytövuoren Maisa om.Veikko Koivula 1383p. Löytövuoren Juntti om.Kari Puoma-Korvela 1217p.

Muita tuloksia : Löytövuoren Maisa om. Veikko Koivula 2Xalo 1(PAJÄ) 3xsera

Negusheim Simeon om. Jani ja Juha Isomaa 1 x ALO 2(PAJÄ) 2xsert. 1xsera

Negusheim  Juppe om.Eija Lipponen  PAYL, 3XVOI1 (PAJÄ) kalottimestaruus kilpailu 5

PAHA  AVO.lk. 2x Cacib, 11 xsera.

Negusheim Quidde om.Eija Lipponen 2XAVO 1 Suomen muotovalio(2xsert,9xsera)

Löytövuoren Hutzu om. Sussan Hägg 2Xalo 2 , 1xALO1.

Löytövuoren Lita om.Kari Anttonen  3XAVO 1,Piirinmestari 3xsert,2xsera,1xRP1xRYP1, 1XBIS 2, Suomen muotovalio.

Löytövuoren Juntti om. Kari Puoma-Korvela 2x ALO 2 (PAJÄ)

Kurssit ja kokoukset:

Reino  Anttonen  ja Kari Anttonen osallistuneet ylituomareiden koulutuspäiville.

Kari Anttonen osallistui sisäasiainministeriön pitämään rauniokoiratuomarien koulutukseen VSS- koululla Lohjalla.

Kari Anttonen ja Kari Puoma-korvela ovat suorittaneet TM-merkitsemiskurssin.

Reino Anttonen osallistunut pääyhdistyksen johtokunnan kokouksiin.Kari Anttonen on osallistunut SPKL.n koulutus ja kilpailutoimikunnan kokouksiin

Reino Anttonen ja Meeri Toivio osallistuivat SRY.n neuottelupäiville

Harrastus ja ansiomerkit:

Kari Anttoselle on myönnetty SPKL.n kultainen ansiomerkki ja SPKL.n pronsiset harrastusmerkit Pirjo Virkkala, Tarja Virkkala ja Tuomo Lindfors.

Jäsenmäärä v.1984    117

 

Toimintakertomus v.1985.

Puheenjohtaja  Reino Anttonen , Varapuheenjohtaja Risto Piispanen ,sihteeri Meeri Toivio, rahastonhoitaja Pirjo Paananen, kämppävouti Veikko Viitamäki, Nuorisojaosto Ritva Kauppi, Naistoimikunta Lea Miettunen varalla Vuokko Anttonen.

Jäsenet: Kari Anttonen, Tuomo Lindfors, Meeri Toivio, Eljas Laine, Fjalar Nygren,Kari Puoma-Korvela,Tarja Virkkala.

Koulutus ja koetoiminta:

Koiria on koulutettu Haukkulassa.Kouluttajina Reino Anttonen ja Kari Anttonen.

Kari Anttonen on kouluttanut opaskoiria Kokkolassa ja Pietarsaaressa.Järjestettiin 3 kokeet joista ensinmäinen  oli Rottweilereitten mestaruuskilpailu -Kellokilpa.

Joukkueemme saavutti 2.sijan.

Näyttelyt:

Rottweilereitten erikoisnäyttely järjestettiin kesäkuussa. Osallistui 46 koiraa.

Paras uros Haukkukallion Tarro om.Seppo Hinkkanen Helsinki.

Paras narttu Negusheim Veeruska om. Maire Partanen Joensuu.

Muu Toiminta

Maaliskuussa lastenhiihdot.  Näyttelyn ja kellokilvan yhteydessä järjestettiin kerhoilta, jossa J.A.U.Yrjölä alusti rottweilerin kasvattamisesta .

Lokakuussa järjestettiin keskustelutilaisuus rottweilerin kasvatuksesta ja kouluttamisesta alustuksesta vastasi Kari Anttonen. v.1985 kansainvälinenkoe Kari Anttonen toimi tottelevaisuus ja suojelutuomarina.

Kurssit ja kokoukset

Kari Anttonen on osallistunut luonnetestituomareiden jatkokoulutuspäiville

Reino Anttonen jalostusneuvojien neuottelupäiville.

Kari Anttoselle sisäasiainministeriö on myöntänyt rauniokoiratuomaripätevyyden.

Kari Puoma-Korvela  toimi YK.n joikoissa Libanonissa valvonkoiratehtävissä

Reino Anttonen osallistunut pääyhdistyksen johtokunnan kokouksiin. Kari Anttonen

osallistunut SPKL.n koulutus koetoimikunnan kokouksiin.

Harrastusmerkit

SPKL.n pronssinen merkki on myönnetty Meeri Toiviolle.

Jäseniä v.1985 . 123 jäsentä

 

 

Toimintakertomus v. 1986.

Johtokunta

Puheenjohtaja Reino Anttonen, Varapuheenjohtaja Risto Piispanen, Sihteeri Meeri Toivio , Rahastonhoitaja Pirjo Paananen, Kämppävouti Veikko Viitamäki, nuorisojaosto Ritva Kauppi, Naistoimikunta Lea Miettunen varalla Anne Hedström.

 Jäsenet:  Kari Anttonen, Markku Lindholm, Meeri Toivio, Jukka Hassel, Fjalar Nygren, Kari Puoma-Korvela, Tarja Virkkala.

 

 

Koulutus ja kilpailutoiminta

Koiria koulutettu Haukkulassa.Kouluttajina Reino Anttonen ,Kari Anttonen,Kari Puoma-Korvela. Opaskoiria on koulutettu Kokkolassa ja Pietarsaaressa kouluttajan Kari Anttonen. Järjestettiin 4 kesäkokeet.

Muu toiminta

Maaliskuussa lastenhiihdot . Joulukuussa 20v. juhlat. Vastattiin Turun alaosaston haasteeseen opaskoiratoiminnan hyväksi.

Näyttelyissä ja kokeissa palkitut

Parhaiten menestyivät: Negusheim Quidde om. Eija Lipponen 1692p. Negusheim Xenia om. Juha Palo 1667p. Negusheim Zeus om. Marja-Leena Willsten 1637p. Löytövuoren Lita om.Kari Anttonen 1558p.

 

Kurssit ja kokoukset

Kari Anttonen on kutsuttu alueen opaskoira-asiamieheksi. Kari Anttonen ja Kari Puoma-Korvela  tutustuivat Lappeenrannan rauniokoirarataan.

Reino Anttonen osallistui pääyhdistyksen kokouksiin.

Kari Anttonen on osallistunut SPKL.n koulutus -ja kilpailutoimikunnan kokouksiin

Ansio- ja  harrastusmerkit                                                                                                                   Ansiomerkki: Pirjo Paananen, Kouluttajamerkki: Eija Lipponen, Lauri Ojala Harrastusmerkit: Toivo Kantanen, Tuomo Lindfors, Eija Lipponen Heikki Lipponen ,Risto Piispanen, Kari Puoma - Korvela  , Veikko Viitamäki.   Jäseniä 127 

Johtokunta

 

TOIMINTAKERTOMUS V.1987.

Johtokunta:  Puheenjohtaja  Reino Anttonen, varapuheenjohtaja Kari Puoma-Korvela, sihteeri Meeri Toivio Jäsenet: Kari Anttonen, Markku Lindholm, Leif Mäkelä, Fjalar Nygren, Risto Piispanen, Tarja Virkkala.   Rahastonhoitaja Marjatta Anttonen. Nuorisojaosto Ritva Kauppi, Naistoimikunta Lea Miettunen ,varalla Arja Rajala

Koulutus- ja kilpailutoiminta

Koiria koulutettiin kesällä Haukkulassa. Talvella Isojärven maneesissa.   Kouluttajina toimivat Reino Anttonen, Kari Anttonen sekä Arja ja Reijo Rajala.Kari Anttonen on kouluttanut opaskoiraia Kokkolassa ja Piertsaaressa.                                                      Reino Anttonen ja Kari Anttonen toimivat Porissa SM- kokeessa tuomareina.         Järjestimme viidet kesäkokeet ,joihin osallistui yhteensä 100 koiraa.

Muu toiminta

Maaliskuussa lastenhiihdot, Luonnetesti huhtikuussa tuomareina Kari Anttonen ja Reijo Hynynen. Tammikuussa oulussa kerhoilta jaheinäkuussa jalostustarkastus.

Kari Anttonen on toiminut VSS.n pelastuskoiratoimikunnan puheenjohtajana ja vetänyt raunioradalla talkootoimintaa joihin osallistui useita yhdistyksen jäseniä. Vappuna myimme ilmapalloja.

Niemen kiertopalkinto parhaiten menestyivät:

Negusheim Zico om. Elsi Alakiuttu 1781p ,Negusheim Quidde, om. Eija Lipponen  1758p. Exodus om. Leevi Jussinniemi 1693.5p. Arianne, om. Sakari Joenväärä 1680p. Löytövuoren Santeri ,om. Lauri Ojala 1626p. Neusheim Santtu, om. Elsi Alakiuttu 1605p.

Kurssit ja kokoukset.

Reino Anttonen osallistunut SRY.n jalostusneuvojien ja jalostustarkastajien neuottelupäiville. Reino ja Kari Anttonen osallistuivat SRY.n neuttelupäiville.        Sekä jalostus- ja kasvatuspäiville.

Kari Anttonen osallistui opaskoira- asiamiesten kokoukseen Tuusulassa.

Kari Anttonen järjesti opaskoirapäivät Pietarsaaressa.

Kari Anttonen osallistunut SPKL.n piirikouluttajien kokouksiin sekä pitänyt jatkokoulutustilaisuuksia koetuomareille.

Kari Anttonen osallistui Keski-Pohjanmaan koulutustoimikunnan kokouksiin ja toiminut kennelpiirin palveluskoirajaoston puheenjohtajana. Hän on myös  esitelmöinyt PK-toiminnasta useissa eri tilaisuuksissa.

Eija Lipponen on saavuttanut  ylituomari-2 pätevyyden. Kari Puoma- Korvela osallisti maalimieskurssille.

Ansio- ja harrastusmerkit:

Pronssinen ansiomerkki Kari -Puomakorvela, kultainen harrastusmerkki Kari Puoma-Korvela ,pronssinen harrastusmerkki Arja Rajala ja Ritva Kauppi.

Jäsenmäärä 119 jäsentä

Johtokunta   

 

 

TOIMINTAKERTOMUS V.1988.

Johtokunta: Puheenjohtaja Reino Anttonen, varaapuheenjohtaja Kari Puoma-Korvela, sihteeri Ritva Kauppi. Naistoimikunta Lea Miettunen ,varalla Arja Rajala. Rahastonhoitaja Marjatta Anttonen.

Jäsenet: Kari Anttonen, Markku Lindholm, Leif Mäkelä, Fjalar Nygren, Risto Piispanen, Tarja Virkkala, Eija Lipponen.

Koulutus ja Kilpailutoiminta.

Koiria koulutettiin kesällä Haukkulassa jatalvella Isojärven maneesissa. Kouluttajina toimivat Reino Anttonen, Kari Anttonen, Kari Puoma-Korvela, ja Reijo Rajala.

Kari Anttonen on kouluttanut opaskoiria Kokkolassa, Pietarsaaressa ja Seinäjoella.

Kari Anttonen toimi SM-kokeen tuomarina Kotkassa.

Muu toiminta.

VVS.n pelastuskoiratoimikunnan puheenjohtajan toimi Kari Anttonen sekä on vetänyt talkoita raunioradalla. Koulutimme myös yhdistyksen koiria pelastuskoiraradalla Ykspihlajassa. Vappuna möimme ilmapalloja.Kesäkuussa pidettiin jalostustarkastus Oulussa mukana olivat Kari Anttonen Reino Anttonen  myös Eija ja Osmo Lipponen.

Heinäkuussa järjestimme  koulutusleirin Haukkulassa.  Kari Anttonen on toiminut Suomen Palveluskoiraliiton piirikouluttajana. Reino Anttonen osallistunut jalostusneuvojien koulutuspäiville sekä pääyhdistyksen johtokunnan jäsenenä.

Suomen väestönsuojelujärjestön järjestämän näyttelyyn osallistuivat Löytövuoren Lita om. Kari Anttonen.

Kiertopalkinto : Aktiivisesta yhdistystoiminnasta Kari Puoma-Korvela 30p.Kari Anttonen 25p. Reijo Rajala 23p. Ritva Kauppi 13p. ja Leif Mäkelä 13p.

Kari Puoma-Korvela sai palkinnon omakseen.

Niemen kiertopalkinto:  Rwu Negusheim Quidde,om. Eija Lipponen 1760p. Rwu.Negusheim Zico om.Elsi Alakiuttu 1730p. Rwu Löytövuoren Santeri om. Lauri Ojala 1679p. Rwn.Thcesia om. Raija Junkkari 1657p. Rwu Yörnilän Hiski om.Mauri Kauppi 1546p. Rwn. Löytövuoren Teno om. Arja Rajala 1089p.

Negusheim Quidde saa palkinnon omakseen ja yksi kiinnitys aikaisemmin palkinto annetaan pois koska alaosasto lopetetaan.

Valiokoirien palkitseminen

Kaksoisvaliot palkitaan Rottweilerpatsaalla: Rwn. Löytövuoren Lita om.Kari Anttonen, Rwu. Negusheim Quidde om. Eija Lipponen.

Muotovaliot : negusheim Zico om. Elsi Alakiuttu , Löytövuoren Santeri om.Lauri Ojala, Arianne om.Sakari Joenväärä.

Kurssit ja kokoukset

Kari Anttonen on osallistunut SPKL.n piirikouluttajien ja koetoimikunnan kokouksiin hän on pitänyt jatkokoulutustilisuuksia tuomareille. Toiminut myös Keski-Pohjanmaan kennelpiirin PK-jaoston puheenjohtajana, Ritva Kauppi on suorittanut kehäsihteerikurssin.    Jäseniä 149 .

Johtokunta

 

POHJANMAAN  ROTTWEILERKERO RY

 

 

PERUSTAVAKOKOUS  pidettiin 18.5.1987. Alaosaston rekisteröiminen sai pääyhdistyksen siunauksen asia käsiteltiin 5.6.1987 olevassa kokouksessa.

Läsnä:Kari Anttonen, Reino Anttonen, Kari Puoma-Korvela, Lea Miettunen,Markku Lindholm ja Meeri Toivio.

Alaosasto ja kerho toimivat yhdessä siihen ast i ,kun Pohjanmaan Rottweilerkerho ry  rekisteröitiin.

Perustavan kokouksen pöytäkirja.

1        Avaus: Kari Anttonen kokousen kokoonkutsujana avasi kokouksen.Kari Anttonen  luki Suomen Rottweileryhdistyksen r.y.n ohjeet kerhon rekisteröimisestä.

2        Järjestäytyminen: Puheenjohtajaksi valittiin Kari Anttonen sihteeriksi Meeri Toivio. Pöytäkirjan tarkastajiksi Markku Lindoholm ja Lea Miettunen. Myös ääntenlaskioiksi.

3        Työjärjestys: hyväksyttiin Reino Anttosen laatima esityslista.

4        Kerhon perustaminen: Päätettiin perustaa Pohjanmaan Rottweilerkerho.

5        Sääntöjen hyväksyminen: Hyväksyttiin liitteen mukaiset säännöt.

6        Yhdistysrekisteriin merkitseminen :Päätettiin merkitä kerho yhdistysrekisteriin

7        Toimintasuunitelma : Laaditaan myöhemmin.

8        Jäsenmaksu : Päätetään myöhemmin

9        Talousarvio :Päätetään myöhemmin

10   Puheenjohtajan valinta Kari Anttonen valittiin puheenjohtajaksi.

11   Hallituksen jäsenten valinta: Valittiin Reino Anttonen, Markku Lindholm,Lea Miettunen, Risto Piispanen, Kari Puoma-Korvela ja Meeri Toivio.

12   Tilintarkastajien valinta: Valitaan tammikuussa 1988 pidettävässä vuosikokouksessa

13   Sääntöjen tekniset muutokset :Valtuutettiin hallitus tekemään yhdistyrekisterin esittämät tekniset muutokset.

14   Puheenjohtaja päätti kokouksen.

 

 

 

 

POHJANMAAN  ROTTWEILERKERHO RY

Toimintakertomus v.1988.

Hallitus: Puheenjohtaja Kari Anttonen, varapuheenjojtaja Kari  Puoma-Koevela,    sihteeri Lea Miettunen, varainhoitaja Marjatta Anttonen,                                                Jäsenet : Risto Piispanen, Reino Anttonen, Markku Lindholm, Meeri Toivio, kutsuttuna Eija Lipponen Oulu.

Kuluneena vuonna ei kerholla ollut kokousten lisäksi muuta varsinaista toimintaa koska silloin oli aktiivisessa toiminnassa Suomen Rottweileryhdistys ry.n Keski-Pohjanmaan alaosasto.

Hallitus       

TOIMINTAKERTOMUS   V.  1989

Hallitus : Puheenjohtaja Kari Anttonen, varapuhenjohtaja Markku Lindholm, sihteeri Lea Miettunen, varainhoitaja Marjatta Anttonen,                                                              Jäsenet : Reino Antton, Eija Lipponen, Risto Piispanen, Kari Puoma- Korvela.

Koulutus- ja kilpailutoiminta.

Kesällä koulutimme koiria Haukkulassa. Talvella Isojärven maneesissa. Kouluttajina toimivat Reino Anttonen Kari Anttonen ja Reijo Rajala . Järjestimme kolmet kesäkokeet.

Muu toiminta.

Vappuna möimme ilmapalloja Kokkolassa  ja Kaustisella.

Heinäkuussa pidimme jalostustarkastuksen Kokkolassa. Tarkstajina toimivat Eija ja Osmo Lipponen. Kari Anttonen ja Reino Anttonen toimivat tarkastajina Kuopiossa.

Keski-Pohjanmaan Kennelpiirin palveluskoirajaostoon kuuluivat Kari Anttonen puheenjohtajana, Reijo Rjala sihteerinä ja Jäsenenä Kari Puoma - Korvela.

Kari Anttonen on toiminut tuomarinan palveluskoirien SM.ssä Oulussa ja pelastuskoirien SM.ssä Torniossa.

Toiminut myös Suomen Palveluskoiraliiton piirikouluttajan, opaskoirien koulutuspäivillä Pietarsaaressa kouluttajana.

Kari Anttonen on tutustunut pelastuskoiratoimintaan Ruotsissa.

Suomen Väestönsuojelujärjestö on myöntänyt Kari Anttoselle 2 luokan ansiomerkin.

Reino Anttonen on toiminut Suomen Rottweileryhdistyksen jalostusneuvojana.

Ritva Kaupille on myönnentty kehäsihteerin pätevyys.

Kiertopalkinto: Yhdisty tinasta  talkoo ja toimintapisteet, Leif Mäkelä 6p, Markku Lindholm 5p, Jani Anttonen 3p,Vesa Anttonen 3 p, Tuomo Lindfors 3p, Lea Miettunen 3p, Reijo Rajala 3. Leif Mäkelä saa pkinnon uodeksi haluunsa.

Rottweiler kiertopalkinto : Rwu. Yörnilän Hiski om.Mauri Kauppi 795p, Rwn. Löytövuoren Teno om. Arja Rajala 783p, Rwu. Negusheim Zico om. Elsi Alakiuttu 771p, Rwu. Löytövuoren Santari om.Lauri Ojala 752p.

Löytövuoren Teno saavutti muotovalion arvon.    Jäseniä 120

Hallitus

 

POHJANMAAN  ROTTWEILERKERHO RY

Toimintakertomus v. 1990

Kahdeskymmenesneljäs toimintavuosi kului suunnitelmien mukaan. Yhdistys perustettiin v.1966 SRY.n Keski-Pohjanmaan alaosastoksi. Nimenvaihdos tapahtui v.1987 Pohjanma Rottweilerkerho ry.ksi.

Hallitus : Puheenjohtaja Kari Anttonen, varapuheenjohtaja Ari Huuki,sihteeri Lea Miettunen. Hallituksenulkopuolella toimi varainhoitajan Marjatta Anttonen

Jäsenet : Reino Anttonen, Markku Lindholm, Leif Mäkelä, Kari Puoma - Korvela. Jalostusneuvojan ja pentuasiain  hoitajana Reino Anttonen.

Koulutus - ja Koetoiminta: Kesällä koiria koulutettiin Haukkulassa. Kouluttajina toimivat Reino Anttonen ja Leif Mäkelä.

Muu toiminta: Vappuna myimme ilmapalloja Kokkolassa. Huhtikuussa pidettiin Haukkulassa kahvitilaisuus kerhon  jäsenille ja koekauden päättäjäiset lokakuussa. Jalostustarkastus toukokuussa Raahessa . Tarkastajina toimivat Eija Lipponen ja Reino Anttonen. Kerhon jäsenet Kari Anttonen ja Kari Puoma-Korvela kuuluivat pelastuskoiratoimikuntaan, Kari Anttonen puheenjohtajana.Keski- Pohjanmaan Kennelpiirin palveluskoirajaostoon kuuluivat puheenjohtajana Kari Anttonen sekä jäsenenä Kari Puoma-Korvela.

Kari Anttonen on toiminut: Suomen Palveluskoiraliiton piirikouluttajan , opaskoirien kouluttajana Vaasan läänissä sekä jäsenenä Suomen Palveluskoiraliiton pelastuskoiratoimikunnassa.

Pelastuskoirasymposiumissa  v.1990 Suomi oli ensikertaa mukana joka pidettiin Helsingbårgiss Ruotsissa. Osallistujia oli neljästätoista eri maasta  Suomea edusti Kari Anttonen.

Kari Anttonen ja Kari Puoma - Korvela ovat tutustuneet pelastuskoirien SM-järjestelyyn Turussa . Pelastuskoirien SM v.1991 ovat Kokkolassa.

Rottweiler kiertopalkinto: Rwn. Wollmondin Azola om. Leif Mäkelä 522p. saa palkintoon ensinmäisen kiinnityksen

Talkoo - ja toimintapisteet : Leif Mäkelä 27 p. Ari Huuki 16p, Markku Lindholm 13 p, Matti Saarikettu 9 p, Kari Puoma - Korvela 7p, Rainer Hagnäs 6 p, Vesa Anttonen 6p.

Jäseniä  99 jäsentä

Hallitus

 

Toimintakertomus v. 1991

Vuosi oli kerholle myös juhlavuosi 25 vuotta.

Hallitus : Puheenjohtaja Kari Anttonen, varapuheenjohtaja Ari Huuki ,sihteeri hallituksen varsinainen jäsen Lea Miettunen , varainhoitaja hallituksen ulkopuolelta Marjatta Anttonen. Jäsenet : Reino Anttonen, Markku Lindholm, Leif Mäkelä,Kari Puoma - Korvela.

Koulutus - ja koetoiminta : Koiria koulutettiin Haukkulassa. Kouluttajina Leif Mäkelä Kari Puoma-Korvela ja Kari Anttonen

Muu toiminta: Vappuna möimme ilmapalloja, Koulutusleiri Haukkulassa sekä leirin yhteydessä jalostustarkastus.Tarkastajina Kari Anttonen, Reini Anttonen ja Eija Lipponen. Tarkastettavia koiria oli 11.

Jalostusneuvojana ja pentueasiain hoitajana Reino Anttonen. Koekauden päättäjäiset pidettiin Haukkulassa lokakuussa.  Kerhon jäsenet Kari Anttonen ja Kari Puoma-Korvela ovat kuuluneet pelastuskoiratoimintaan, Kari Anttonen puheenjohtajana.Keski- Pohjanmaan Kennelpiirin palveluskoirajaostoon puheenjohtajana Kari Anttonen ja Kari Puoma- Korvela.

Kari Anttonen on toiminut : Suomen Palveluskoiraliiton piirikouluttajana,  jäsenenä SPKL.n Pelastuskoira toimikuntaan, SPKL.n koulutus- ja kilpailutoimikunta  pelastuskoirien SM- kokeessa ylituomarina, * palveluskoirien SM kokeessa opastuskokeen tuomarina.

Kari Anttonen osallistui kansaivälisen pelastuskoirajärjestön IRO.n symposiumiin ja tämän jälkeen viikonmittaiseen koulutusleiriin. Nämä pidettiin Saksassa Berliinissä.

Yhdistyksen jäsenet olivat järjestämässä pelastuskoirien SM- Kokkolassa , Kokeen ylituomarina toimi Kari Anttonen. Jalostustarkastajina  ovat toimineet Eija Lipponen,Kari Anttonen,ja Reino Anttonen.

Kerhon 25- vuotisjuhlien yhteydessä palkittiin aktiivisesta yhdistystoiminnasta seuraavat henkilöt.

Palkittuja : Pohjanmaan Rottweilerkerhon kultaiset mitalit 20 vuoden toiminnasta saivat Reino Anttonen, Kari Anttonen, Fjalar Nygren ja Vuokko Anttonen, hopeisen mitalin saivat Eija Lipponen,Meeri Toivio , Marjatta Anttonen, Kari Puoma- Korvela,Leif Mäkelä, Risto Piispanen ja Tuomo Lindfors. Pronssisen mitallin saivat Lea Miettunen ja Markku Lindholm. SPKL.n hopeisen ansiomerkin sai Kari Puomakorvela. SRY.n harrastusmerkin saivat Marjatta Anttonen, Meeri Palosaari ja Leif Mäkelä.

Kiertopalkinto: Talkoo ja toimintapisteet Leif Mäkelä 13, Markku Lindholm 10 p, Kari Puoma-Korvela 9p, Rainer Hagnäs 7p,  Tuomo Lindfors 7p. parhaan yhteispistemäärän on saavuttanut Leif Mäkelä joka saa palkinnon omakseen.

Rottweiler kiertopalkinton toisen kiinnityksen sai Wolmondin Azola om.Leif Mäkelä 624 p.

Hallitus

Toimintakertomus v. 1992.

Hallitus : Puheenjohtaja Kari Anttonen, varaapuheenjohtaja Markku Lindholm, sihteeri hallituksen varsinainen jäsen Lea Miettunen, Jäsenet : Reino Anttonen, ,Ari Huuki, Leif Mäkelä, Kari Puoma- Korvela.

Koulutus - ja koetoiminta.

Koiria on koulutettu kesällä Haukkulassa ja talvisaikaan  Prisman parkkipaikalla. Kouluttajona toimivat: Leif Mäkelä ,Reino Anttonen, Kari Anttonen ja Niina Isoherranen.

Järjestimme viidet PK-kokeet ja opastuskokeen jonka tuomarina toimi Kari Anttonen

Muu toiminta : Vappuna möimme ilmapalloja. Pidettiin koirien luonnetesti tuomareina toimivat Kari Anttonen ja Reijo Hynynen.Koekauden päättäjäiset pidettiin haukkulassa sekä pikkujoulu Nukku- Matissa. Kokkolassa pidettiin Pelastuskoira tuomarikurssi kurssin johtajana toimi Kari Anttonen.

Kari Anttonen osallistui Norjassa Starumissa  NORSKE LAVINEHUNDER yhdistyksen leirille. Hänelle myönnettiin yhdistyksen Diplomi ja Lavinikoira merkki.

Rottweiler kiertopalkinto : Rwn. Honkalan Reija om.Niina Isoherranen 793p.

Pelastuskoirakoulutusohjaajakurssi : Kokkolassa pidettiin sisäasiainministeriön alainen kurssi jonka johtajana toimi Ensio Kalske ministeriöstä ja paikallisjohtajana sekä kouluttajana Kari Anttonen.

Hallitus

Toimintakertomus v.1993.

Hallitus: Puheenjohtaja Kari Anttonen, varaapuheenjohtaja Markku Lindholm, sihteeri hallituksen varsinainen jäsen Lea Miettunen Jäsenet : Reino Anttonen, Ari Huuki, Leif Mäkelä ja Kari Puoma - Korvela. Varainhoitajana Marjatta Anttonen. Jalostusneuvojana ja pentueasiainhoitajana Reino Anttonen.

Koulutus -ja koetoiminta.

Koiria koulutettiin kesällä Haukkulassa . Kouluttajina ovat toimineet Reino Anttonen ja Leif Mäkelä.

Muu toiminta : Järjestettiin viidet PK-kokeet. Luonnetesti lokakuussa tuomareina Kari Anttonen ja Reijo Hynynen.

Kesäkuussa pidettiin viikonloppuleiri ja sen yhteydessä koirien jalostustarkastus tarkastajina toimivat Kari Anttonen ja Reino Anttonen.

Helmikuussa pidettiin kerhoilta alustajana Kari Anttonen aiheena oli haku- ja jälkikoulutus. Vappuna myimme ilmapalloja. Pikkujoulut ravintola Nukkumatissa. Kari Anttonen on toiminut Suomen Palveluskoiraliiton pelastuskoira toimikunnan puheenjohtajana sekä Palveluskoiraliiton hallituksen jäsenenä. Kari Anttonen ja Kari Puoma- Korvela toimivat Kennelpiirin PK-jaostossa.

Suuransiomerkki : Suomen Rottveileryhdistys on myöntänyt Kari Anttoselle suuransmerkin.

Rottweiler- kiertopalkinto: Rwn. Honkalan Reija om. Niina Isoherranen 731p. sai toisen kiinityksen.

Tukholma 19.5.1993 .Kansaivälisen pelastuskoirasymposiumin yhteydessä perustettiin kansainvälinen järjestö IRO. Kari Anttonen oli yksi suomen edustajista.

Hallitus

 

Pohjanmaan Rottweilerkerho toimintakertomus v.1994.

 

Hallitus : Puheenjohtaja Kari Anttonen, varapuheenjohtaja Markku Lindholm ,sihteeri Lea Miettunen. Jäsenet: Reino Anttonen, Ari Huuki, Tarja Isoherranen,Kari Puoma-Korvela, Lea Miettunen.   Varainhoitajana Marjatta Anttonen. Jalostusneuojana ja pentueasiainhoitajana Reino Anttonen.

Koulutus- ja kilpailutoiminta: Kesällä Haukkulassa ja talvella Prisman parkkipaikalla. Kouluttajina Kari Puoma-Korvela ja Nina Isoherranen. Kellokisaan osallistuivat Nina Isoherranen, Raija Vesisenaho ja Kari Hukka.

Muu toiminta: Järjestettiin viidet PK-kokeet. Luonnetesti 5.6.1994.Tuomareina  Kari Anttonen ja Reijo Hynynen.Jalostustarkastus tarkastajina Kari Anttonen ja Reino Anttonen. Reino Anttonen toimi tarkastajana myös Karungissa ja Vaasassa. Talvipäivät pidettiin Haukkulassa maaliskuussa sekä kilpailukauden päättäjäiset marraskuussa. Eija Rantamäki osallistui PK-koulutusohjaajakurssille Joensuussa sekä PEKO koiraohjaajakurssille Kokkolassa.

Kari Anttonen on toiminut SPKL.n hallituksen jäsenenä ja pelastuskoiratoimikunnan puheenjohtajana sekä koe- ja kilpailutoimikunnan jäsenenä, kouluttajana Joensuun koulutusohjaajakurssilla, ylituomarina joukkuekatselmuksen SM.ssä Joensuussa, Valtion pelastusopiston kurssilla kouluttajana sekä , Pelastusopiston raunioradan suunittelussa yhdessä sisäasiainministeriön pelastusosastonkanssa.                         Sekä  eri tilaisuuksissa useilla paikkakunnilla kouluttajana  ja pelastuskoira tietouden antajana.

Kari Anttonen on osallistunut luonnetestituomareiden jatkokoulutukseen sekä kansainväliseen pelastuskoiratuomarikurssille, joka pidettiin Sveitsissä.

Näyttelyt ja kokeissa palkitut: Rottweiler- kiertopalkinnon kaksikiinitystä ovat saaneet Honkalan Reija om. Nina Isoherranen sekä Wollmondin Azola om. Leif Mäkelä v. 1993 parhaan tuloksen on saavuttanut Rwn. Honkalan Reija om. Nina Isoherranen 817p. sai kolmannen kiinityksen sai palkinnon omaksi.

Hallitus

Toimintakertomus v. 1995

Hallitus : Puheenjohtaja Kari Anttonen, Varapuheenjohtaja Markku Lindholm.

Jäsenet: sihteeri Lea Miettunen, Reino Anttonen, Ari Huuki, Tarja Isoherranen, Kari Puoma- Korvela.  Varainhoitaja Marjatta Anttonen. Jalostus ja pentueasiainhoitaja Reino Anttonen.

Koulutus ja koetoiminta: Koiria koulutettiin Haukkulassa. Kouluttajina Reino Anttonen, Tarja Isoherranen ja Kari Puoma-Korvela. Järjestettiin kolmet viralliset PK kokeet. Luonnetesti pidettiin 18.6.-95. Tuomareina Kari Anttonen ja Reijo Hynynen. Koulutusleiri ja jalostustarkastus peruuntuivat osanottajapulan vuoksi. Tarja Isoherranen ja Raija Vesisenaho osallistuivat pelastuskoiraohjaaja kurssille joka pidettiin 31.7.-4.8.1995 Torniossa.

v.1995 Pelastuskoirasymposium Coloradossa.Kari Anttonen edusti Suomea. Palveluskoiraliittoa pelastuskoiratoimikunnan puheenjohtajana. SPKL.n syyskokkouksessa Kari Anttonen valiittiin jatkamaan liiton hallituksessa. Kari Anttonen on 2 piirin piirikouluttaja ja ollut mukana erinlaisissa  pelastuskoira tilaisuuksissa sekä toiminut luonnetestituomarina.

Rottweiler-kiertopalkinto : Vuosi sitten Rwn. Honkalan Reija sai palkinnon omakseen .Uuteen palkintoon ensinmäisen kiinityksen saa Rwu. Amoroso om. Tarja Isoherranen. 822p.Ensinmäiset tuloksen saaneet Rwu.Amatööäri om.Nina Isoherranen,rwn.Finnjäntans Crista om.Elisabet Segervall.

Koulutustunnuksen saivat Tarja Isoherranen, Nina Isoherranen ja Raija Vesisenaho.

Hallitus

Toimintakertomus v.1996.

Hallitus: Puheenjohtaja Kari Anttonen, Varapuheenjohtaja Markku Lindholm, sihteeri Raija Vesisenaho, Jäsenet : Reino Anttonen, Ari Huuki, Kari Puoma-Korvela, Tarja Isoherranen, Lea Miettunen.  Varainhoitaja : Marjatta Anttonen. Jalostus ja pentueasiainhoitajana on toiminut Reino Anttonen.

Pohjanmaan Rottweilerkerho ry. 30 vuotta  14.12.1996.

Juhlat järjestettiin Keskipohjalaisten klubilla. Juhlassa muistettiin perustajajäseniä  ansiokkaasta työstä kerhon hyväksi. Kerhon viirillä muistettiin Irma ja Seppo Lemponen, Fjalar Nygren, Markku Lindholm, Tuomo Lindfors, Lea Miettunen, Meeri Toivio. Reino ja Kari Anttoselle ojensimme kukkia ,koska heillä on kerhon viirit.

Suomen Palveluskoiraliitto myönsi Kari Puoma- Korvelalle kultaisen ansiomerkin ja Markku Lindholmille pronssisen ansiomerkin. Suomen Rottweileryhdistys ry. myönsi Marjatta Anttoselle ansiomerkin ja Ari Huukille harrastusmerkin.

Muu toiminta : Rottweiler kiertopalkintoon saa toisen kiinnityksen Rwu. Amoroso om. Tarja Isoherranen 809p. Koulutustunnuksen saavat Tarja Isoherranen ja Raija Vesisenaho. Osallistuimme myös kellokisaan joukkueella Tarja Isoherranen Amoroso

Nina Isoherranen Honkalan Reija, Raija Vesisenaho Amatööri.  Hallitus.

 

Toimintakertomus v.1997

Hallitus: Puheenjohtaja Kari Anttoen, Varapuheenjohaja Markku Lindholm,

Jäsenet: Reino Anttonen, Kari Puoma-Korvela, Tarja Isoherranen, Ari Huuki, sihteeri Raija Vesisenaho.  Varainhoitaja Marjatta Anttonen. Jalostusneuvojana Reino Anttonen.

Virallisia kokeita järjestimme viidet ja luonnetesti tuomareina Kari Anttonen ja Reijo Hynynen. Koiria koulutettiin kesällä Haukkulassa ja talvella raunioradalla .

Tarja Isoherranen ja Rwu.Amoroso osallistuivat rauniokoirien SM-kokeeseen Kuopiossa sijoittuivat neljänneksi.Rottweiler kiertopalkintoon kolmannen kiinityksen Tarja Isoherranen . Yhteispisteet 822p.  Kari Anttonen tuomarina pelastuskoirien MM- kilpailuissa Berliinissä tuomarina rauniokokeessa.   Kari Anttonen toimi myös Ylituomarina Kuopiossa järjestetyissä SM-raunio kokeessa.

v. 1997 Pelastuskoirasymposiumi  Itävalta Wien  Kari Anttonen edusti Suomen Palveluskoiraliittoa.

TASAVALLAN  PRESIDENTTI  on myöntänyt Kari Anttoselle Suomen valkoisen ruusun ritarikunnan mitalin.       

Hallitus.

Toimintakertomus  v.1998

Hallitus: Puheenjohtaja Kari Anttonen, varapueenjohtajana Markku Lindholm,

Jäsenet: Reino Anttonen, Kari Puoma-Korvela, Ari Huuki, Päivi Mattila

ja sihteerinä Raija Vesisenaho.  Varainhoitajana Marjatta Anttonen. Jalostusneuvojana Reino Anttonen.

Koiria koulutettiin Haukkulassa. Virallisia kokeita järjestimme viidet.

Talvipäivät järjestettiin Haukkulassa sekä kahdet talkoot.

 Kari Anttonen oli arvostelutuomarina pelastuskoirien IRO MM-kisoissa.Arvosteli tottelevaisuus osion.

Hallitus

 

 

Toimintakertomus v. 1999

Hallitus: Puheenjohtaja Kari Anttonen, varapuheenjohtaja Markku Lindholm

Jäsenet: Reino Anttonen, Ari Huuki, Päivi Mattila, Kari Puoma-Korvela, sihteeri Raija Vesisenaho.

Varainhoitajana toimi Marjatta Anttonen

Jalostusneuvojana Reino Anttonen. Reino Anttonen on huolehtinut Haukkulan kunnosta sekä koulutuskentään kunnosta.

Koiria koulutimme Haukkulassa . Tosin koulutuskentällä  oli hiljainen vuosi.

Virallisia kokeita järjestimme viidet.Näyttelyissä menestyi Marianne Wickmanin narttukoirat Kattweiler Ulan sekä Finnjäntans Klöver.

IrisHosio ja Rwn. Weiferin Zebra osallistuivat kesäkuussa Nizzassa tokon europanmestaruuskilpailuihin. Koirakoita oli 60 ja he sioituivat puoliväliin.

Menestystä he saivat myös Rottweilereitten mestaruus Tokossa Tampereella palkintosia oli 1.

Lisäksi he sioittuivat kaikkienrotujen suomenmestaruus Tokossa neljänneksi.

Hallitus

 

Toimintakertomus v.2000

Hallitus: Puheenjohtaja Kari Anttonen ,varapuheenjohtaja Markku Lindholm, sihteeri Raija Junttila.

Jäsenet: Reino Anttonen, Vesa Anttonen, Fjalar Nygren, Iris Hosio.

Varainhoitaja Marjatta Anttonen

Jalostusneuvojana Reino Anttonen.

Järjestimme kahdet kokeet sekä luonnetestin tuomareina toimivat Kari Anttonen ja Reijo Hynynen.

Koulutusta Haukkulassa oli aika hiljaista.

Suomen Kennelliitto on myöntänyt kultaisen ansiomerkin Kari Anttoselle.

Hallitus

 

 

Toimintakertomus v.2001

Kolmaskymmenesviides toimintavuosi.

Hallitus: Puheenjohtaja Kari Anttonen, Varapuheenjohtaja Tuomo Lindfors, sihteeri Markku Lindholm.

Jäsenet: Reino Anttonen, Vesa Anttonen, Iris Hosio, Fjalar Nygren,

Varainhoitaja Marjatta Anttonen.

Jalostusneuvoja Reino Anttonen

Koiria koulutimme Haukkulassa Tuomo Lindforssin opastuksella.

Virallisia kokeita järjestimme kolmet.

Syksyllä pidimme syyskauden päättäjäiset ja kolmet talkoot.

Hallitus

Toimintakertomuksia  v.2002- v.2005

Hallitus: Puheenjohtaja Kari Anttonen, varapuheenjohtaja Tuomo Lindfors,sihteeri Markku Lindholm.

Jäsenet: Reino Anttonen, Vesa Anttonen, Fjalar Nygren, Jukka-Pekka Heimovirta.

Varainhoitajana: Marjatta Anttonen. Koiria olemme kouluttaneet Haukkulassa, virallisiakokeita järjestimme vuosittain neljät. syksysin järjestimme koekauden päättäjäiset ja talkoita 5- 3 vuodessa. Vappu myyjäissä olimme mukana.

v.2005 Pelastuskoira Symposium Korea Kari Anttonen edusti Suomea.

Toimintakertomus v. 2006 - v.2010.

Puheenjohtaja Kari Anttonen, varapuheenjohtaja Tuomo Lindfors, sihteeri Markku Lindholm.

Jäsenet: Markus Lindfors, Ritva Nygren, Jukka Heimovirta, Fjalar Nygren.

Varainhoitajana: Tuomo Lindfors.

Koirien koulutusta viikottain Haukkulassa. Vappu toiminnoissa olimme mukana.

Kesäkokeita pidimme 3.-4  ja useita talkoita kesien aikana.

Pidimme 40v. juhlat matalalla profililla söimme hyvin.

Kävimme jouluruokailuissa.

PEKO Hakuleiri pidettiin Kalajoella 9-11.2008.

Pidimme koulutusleirin Haukkulassa 29.-30.8.2009. Vastaanotto oli myönteinen.

Pidimme koetoimitsiakurssi 2  28.11.2009 jurssin johtajana Kari Anttonen.

PEHA  Leiri Haukkulassa 4- 6.6.2010 kouluttajana Kari Nuutinen.

Hallitus.

 

Toimintakertomuksia v.2011- v.2016.

Puheenjohtaja Kari Anttonen, varapuheenjohtaja Jukka Heimovirta, sihteeri Markku Lindholm. Sihteerinä v.2016 Marita Kamsula.

Jäsenet: Markus Lindfors, Ritva Nygren,  v. 2013 asti Tuomo Lindfors, Fjalar Nygren.

v.2014-v.2016 .Marita Kamsula

Varainhoitajana:  Tuomo Lindfors.

Varainhoitajana: v.2014-v.2015 Suvi Haka   v. 2016 Robin Karlsson.

v.2011 Pelastuskoira Symposium Ranska  Kari Anttonen edusti suomea.

26.8.2014 Sisäministeri on myöntänyt Kari Anttoselle ansiomitalin.

Lainaus Palveluskoiralehdestä " Sisäministeri on myöntänyt pitkän linjan pelastuskoiratoiminnan kehittäjälle Kari Anttoselle ensimmäisen luokan väestönsuojelumitalin. Perusteluissa todetaan, että Anttosella on ansioita sekä aktiivisena harrastajana ,että monivuotisista luottamus tehtävistä. Lisäksi hän on ollut mukana kansainvälissä toiminnassa ja toiminut edustajana pelastuskoira-alan kansainvälisen kattojärjestössä IRO:ssa. Anttonen on yksi ensimmäisiä pelastuskoiratoiminnan kansainvälisiä tuomareita.

Palveluskoiraliitto onnittelee Kari Anttosta ansiomitalista."

v.2015-2016 Kämppävouti  Jarkko Anttonen

Hallitus.

 

 

 

Kerhon toimintakertomus v.2016.

Harjoituksia järjestimme Haukkulassa kevään ja syksyn aikana viikottain.

Kokeita anoimme neljät sekä Rottweilerien ulkomuodontarkastuksen.

Haukkulan kentän kunnossapitoa.

Kerhon 50v. juhla pidettiin vanhassalyhdyssä.

Kerho palkitsi seuraavat henkilöt:

Kerhon jäsenet Jukka Heimovirta ja Markus Lindfors saivat hallituksen myöntämät yhdistyksen viirit.

Suomen Palveluskoiraliitto ry. Myönsi seuravat ansiomerkit : Kari Anttoselle timanttinen ansiomerkki myönnenttiin pitkästä ja ansiokkasta  työstä Suomen Palveluskoiraliiton hyväksi.

Kultaiset ansiomerkit saivat Markku Lindholm ja Jukka Heimovirta .Hopeisen ansiomerkki myönnettiin Markus Lindforssille.

Näiden ansiomerkien saajat ovat tehneet pitkän ja ansiokkaan työn Pohjanmaan Rottweilerkerho ry. hyväksi.

Hallitus.